perjantai 11. syyskuuta 2015

Kahvilakampela

Kahvilakampela



Tänään sääennuste lupaa aurinkoista, n. +18C ja 3-5 m/s itäistä tuulta. Laitoin alkuviikosta Facebookiin ryhmän seinälle ja seuran sivuille pyysin myös laittamaan ilmoituksen, että voisin vetää retken Storörenistä Itä-Helsingin Aurinkolahteen, kahvila Kampelaan lohikeitolle! Olimme siellä viimekin vuonna ja mielestäni kahvila Kampelan lohikeitto osoittautuikin aivan loistavaksi, ellei Suomen parhaaksi lohikeitoksi. Lisäksi soitin puheenjohtajalle, joka pyysi esittämään asiani nopeasti. Syykin selvisi: hän on Islannissa! Pikainen tiedusteluni sai myöntävän vastauksen, ja niinpä Kampelaan lähtijöitä odottaa yllätys, jonka kerron vasta matkalla. Kampelaan menevä mainio reitti kulkee Vuosaaren sataman ohitse. Saa bongata isoja laivoja (olla laivabongari!). Uutelan tienoilla on sellainen jännittävä kapeikko, jossa on hyvin matalaa ja mennään sillan alitse.



Sinivalkonauha-yrityksen jälkeen en ole juuri melonut. Lähinnä keskittynyt lepoon ja jumppaamaan kipeää nivustani. Nivus kipeytyi tuolla Perämeren mainingeilla, jotka ovat tänä kesänä olleet ei ainoastaan melkoiset, vaan myös jatkuvia ja toistuvia päivästä toiseen. Mutta nyt, jänskättää kuinka pärjätään vesillä, eli kuivapuku mukaan ja menox.
Kuvat alla on kopioitu Kampelan sivuilta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti